TAUSTAA

Muutamia vuosia jatkosodan loppumisen jälkeen, aikana, jolloin mm. vitsalla vielä oli mahtiasemansa lasten käyttäytymisen säätelijänä ja koulua käytiin lauantaisinkin, joululoma kesti kolme viikkoa ja kesäloma kolme kuukautta, syntyi pieneen rajaseutukylään tyttö, luonnonlapsi, joka omasi erittäin voimakkaan mielikuvituksen.

   

Hänen kotikyläänsä ei tultu maantietä pitkin, siellä ei tuhlattu sähköä eikä hulvailtu juoksevan veden kanssa. Savusauna könötti puolivälissä hetetietä ja pihanperille piti talvipimeillä ruikuttaa joku mörön syötiksi, mikäli mieli hädästään päästä.

  

Kouluun, kuten lähikauppaankin vei noin viiden kilometrin mittainen mutkainen metsätie, toiseen, järven takaiseen kauppaan matkaa kertyi seitsemisen kilometriä. Tähän toiseen kauppaan ja samalla maantien varteen päästiin kesäisin kolme kertaa viikossa kulkevan postimoottorin kyydissä, talvella hiihdettiin tai väisteltiin reessä hevosen kavioista sinkoilevia tieroja.

  

Tytön seitsenhenkisen perheen kotina oli pikkuinen talo metsän keskellä, muusta yhteisöstä vähän erillään. Siinä tulijan otti ensimmäisenä vastaan avokuisti, josta päästiin kylmään eteiseen eli porstuaan. Porstuasta astuttiin leivinuunin ja hellan hallinnoimaan pirttiin. 

Koko muu perhe nukkui talon ainoassa kamarissa paitsi vanhin poikalapsi Viljami, jolle kyhättiin yöksi vuode pirtin uunin eteen. Eteisen ruokakomeron vierestä nousivat portaat vintille, joka oli pelkkää sahanmuhaa laipion päällä. Vanhoja vaatteita sinne oli lykätty pahvilaatikoihin mahdollista tulevaa tarvetta odottamaan.

Kouluun kylästä lähdettiin maanantaiaamuna (paitsi ensluokkalaiset, joilla se oli vapaapäivä) ja palattiin lauantaina iltapäivällä.

  

Viikot vietettiin asuntolassa asuntolanhoitajan ja tätien hoivissa heitä koko ajan karttuvien voimien ja taitojen mukaan töissä passaillen. Kannettiin vettä sekä sisään että ulos ynnä täytettiin halkolaatikoita pikkupuilla, katettiin ruokasalin pöytiä, tiskattiin ja siivottiin. Pakollisilla lukutunneilla tulivat läksyt hoidetuiksi ja niin ikään pakollistetuilla ulkoilutunneilla täyttyi raittiin ilman tarve. Sauna lämmitettiin keskiviikkoisin ja se kuumeni myös lauantaisin niille pitkämatkalaisille, jotka jäivät asuntolaan pyhän yli.

  

Koti-ikävä oli joskus kova; salaa itkettiin tyynyn rinnuksille kerrossängyn kapeassa häkissä, mutta se kestettiin.

  

Se tyttö olin minä, Pihla Annikki.